Height-adjustable workstation for home & office
Height-adjustable workstation for home & office
Cart 0

Tietokonepöytä | SELKAstore

Merkittävän suurelle osalle työntekijöistä hyvä työpöytä on sama asia kuin hyvä tietokonepöytä. Niin suuri osa työstä tehdään nykyään näpyttelemällä pöydän ääressä erilaisia päätelaitteita.

Tutustu SELKAstoren MAHTUVA- ja SOPIVA-tietokonepöytiin!

Terve työasento edellyttää hyvältä työpöydältä etenkin oikeaa työskentelykorkeutta. Työterveyslaitoksen mukaan työtason korkeus tulee olla säädetty niin, että kyynärvarret ovat työpöydällä suurin piirtein vaakatasossa. Tietokonetason sopivin korkeus löytyy kokeilemalla.

Koska työtason korkeus riippuu siitä, millä korkeudella työskentelevä ihminen istuu tai seisoo, säädettävyys on hyvän tietokonepöydän perusominaisuus. Se, että tietokonepöydän korkeutta säädellään useita kertoja työpäivän aikana, ei tietenkään poista sitä vaatimusta, että tietokonepöytä on ehdottomasti tukeva.

Etenkin etätyössä kotona käytettävät tietokonepöydät eivät useimmissa kodeissa voi olla yhtä isoja tai kalliita kuin työpaikkojen tietokonepöydät.

Työtason vaadittu pinta-ala vaihtelee sen mukaan, millaisia päätelaitteita ihminen haluaa käyttää. Jollekin riittää iPad tai muu tabletti pienen näppäimistön kera, ja kännykkä toki lepää vieressä pöydällä. Joku toinen käyttää mieluummin täyskokoista läppäriä ja kenties vielä ylimääräistä näyttöä. Jollekin työnteko ei onnistu mitenkään, jos tietokonepöydällä ei ole koneen vieressä tilaa kahvikupille ja vissypullolle.

Eri tarpeisiin on olemassa erikokoisia tietokonepöytiä. Koosta huolimatta modernit, joustavasti eri tilanteissa käytettävät tietokonepöydät täyttävät myös sen vaatimuksen, että niitä on helppo siirtää tarvittaessa huoneesta toiseen ja vaikka olohuoneen ikkunan ääreltä makuuhuoneen syrjäisempään nurkkaukseen.

Tutustu SELKAstoren MAHTUVA- ja SOPIVA-tietokonepöytiin!